18.9.2020

Pohjoisen erävaellus suuntautui tänä vuonna Muotkatuntureille, alueelle, missä on vain jokunen autiotupa, niinpä teltta oli hyödyllinen kapistus. 8 päivää erämaassa sujui hyvin, vaikka rinkan lähtöpaino oli 27,5kg. Matkalla mietin, mistä olisin luopunut jotta olisin saanut painon pienemmäksi, pientä hienosäätöä olisi voinut tehdä, ehkä ensi kerralla sitten.... 

12-17.9 2021 Opastettu erävaellus

Tämän syksyn erävaellus suuntautui Urho Kekkosen Kansallispuistoon, viisi maksavaa asiakasta ja kaksi Eräopasta nautti kuuden päivän ja viiden yön vaelluksesta. Vaellus alkoi Kiilopään Eräkeskuksen pihasta kohti Suomunruoktua aurinkoisessa säässä. Lounas nautittiin Suomujoen alkulähteillä ja leiri päästiin pystyttämään 6 tunnin vaelluksen jälkeen Suomunruoktun autiotuvan lähimaastoon.

Maanantaina heräsimme vesisateeseen, joka jatkui koko päivän kastellen vaeltajat täydellisesti ennen kuin saavuimme vaelluksen toiseen yöpaikkaan Tuiskukurun autiotuvalle. Koitimme kuivatella varusteita autiotuvassa illan ja yön aikana, telttamme oli autiotuvan lähimaastossa, mistä löysimme seitsemälle teltalle sopivat paikat.

Sade loppui aamuyöllä ja Luirojärvelle saimme taivaltaa kuivassa vaikkakin pilvisessä säässä. Moni muukin oli ottanut suunnan kohti Luirojärven Hilttonia, silti löysimme teltoillemme hyvän paikan , missä myös pääsimme tulistelemaan . Saunassa pääsimme pesemään alkutaipaleen hiet pois, rohkeimmat uskalsivat pulahtaa Luirojärven kylmään syleilyyn.

Seuraava päivä oli lepopäivä, joten päiväreppu selkään ja Sokostia huiputtamaan, Sokosti on itälapin korkeimpia tuntureita, yli 700m. merenpinnan yläpuolella. Päivä kului rattoisasti, vaikkakin Sokostilla satoi lunta ja näkyvyys oli aika huono.

Torstaina aikainen herätys, sillä olihan meillä pisin päivävaellus edessä, 20km. Lounasta nautimme Paasjoen epävirallisella nuotiopaikalla, jonka jälkeen matkamme jatkui Kotakönkään kautta Hikiojalle, mistä löysimme mainion telttailupaikan, Laitoimme toisen Eräoppaan kanssa meille riukulan, missä oli hyvä käydä istunnolla.

Perjantaina, viimeisenä vaellus päivänä, matkamme jatkui Hikiojaa ylöspäin kohti Raututuntureita ja Kiilopäätä, jonne saavuimme noin neljän pintaan.

Asiakkat olivat tyytyväisiä saamaansa opastettuun vaellukseen ja osa lupasikin tulla ensi syksynä uudelleen mukaan.

Rinkan paino on pienentynyt  noin 17kg paikkeille, paljon on pitänyt tehdä valintoja ja kaikki ruuat on nykyisin kuivattu.

Syysvaellus 11-17.9.2022 Saariselän itäosaan

Vaelluksemme lähtöpaikkana tällä kertaa oli Aittajärvi, missä kokoonnuimme sunnuntaina klo 14.00, esittelyn jälkeen lähdimme vaeltamaan kohti Snellmannin majaa ohittaen Vanhan Kolttakylän. Snellmannin majalta lähdettyämme ylitimme Suomunjoen aivan majan kohdalta ja otimme kompassisuunnan kohti Muorravaarakanjokea ja sen ylitettyämme jatkoimme polkua pitkin poroaitaa seuraten Ylemmälle Kiertämäjärvelle, missä yövyimme teltoissa. Kolmantena päivänä nousimme Peuranampumapäälle , mistä löysimme hyvät telttapaikat ja yövyimme aika moisessa myrskyssä  välillä teltan kiiloja parannellen. Peuranampumapäälta jatkoimme Hirvaspäitten satulasta kohti Anterinmukkaa tai Keskon käppää, millä nimellä sitä myöskin kutsutaan. Anterinmukan saunasta pääsimme myös nauttimaan. Viidentenä päivänä jatkoimme matkaa Muorravaarakanruoktulle Kaarreojaa seuraten. Muorravaarakalta lähdimme kohti Pirunporttia ja sen läpi pääsimme Paratiisikuruun, missä pidimme lounastauon. Lounaan jälkeen jatkoimme Sarviojan autiotuvan maastoon yöksi, mikä olikin vaelluksemme viimeinen maastossa vietetty yö. Viimeisenä päivänä nousimme Kaarnepäälle ja jatkoimme kohti Maantiekurua, jonka polkua seurasimme Suomujoen kahluupaikalle. Siitä oli enää lyhyt matka Aittajärven p-paikalle ja autoille.

Tässä lyhykäisyydessään meidän vaelluksemme ja valokuvat alla.

Yöttömän yön vaellus 26,6-2,7 2022

Opastettu vaellus suuntautui jälleen Urho Kekkosen Kansallispuistoon kahden eräoppaan ja neljän asiakkaan kanssa. Suomeen saapunut hellejakso ylettyi myöskin pohjoisen selkosille, kolmenkymmenen asteen lämpötila ja pilvetön taivas oli meidän matkakumppanina koko vaelluksen ajan. Juomataukoja jouduimme pitämään usein ja vaellustahti oli verkkainen.

Reittimme kulki samoja polkuja kuin edellisen syksyn vaelluskin, poikkeuksena Luiron lepopäivä, Sokostin huiputuksen jälkeen pidimme parin tunnin lepotauon ja sen jälkeen pakkasimme rinkat , sillä päätimme lyhentää seuraavan päivän vaellusmatkaa neljällä kilometrillä siirtymällä Ampuojan varteen yöksi. Tämä toimenpide osoittautui hyväksi ratkaisuksi.

Viimeisenä yönä Hikiojan varrella saatuamme teltat pystytettyä, tummat ukkospilvet vyöryivät yllemme salamoiden ja ukkosen  säestyksellä. Valtava pauke ja salamointi oli päällämme jonkin aikaa siirtyen sitten kohti pohjoista, teltassa makuupussissa tuota kolistelua kuunnellessa tunsi itsensä aika mitättömäksi  suuren luonnon keskellä.

Aamulla herätessä aurinko paistoi taasen pilvettömältä taivaalta lämpötilan noustessa yli kolmenkymmenen asteen.

Vaellus oli jälleen onnistunut ja asiakkailta saatu palaute erinomaista: "Kiitos Kari, Sinulla on mahtava kokemus ja asiantuntemus Koilliskairasta ja vaeltamisesta", 

"Tarinat olivat hauskoja ja hyödyllisiä. Tahti ja tauotus vaeltaessa oli myös sujuvaa". Otteita palautekyselystä.